cart
0 tuotetta: 0,00 €
home
› 1917 - samaan aikaan toisaalla

1917 - samaan aikaan toisaalla

32,00 €
Tilaajaetuhinta:
25,00 €

Kun Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917, se oli vähäinen tapahtuma. Eduskunta teki päätöksen muiden päätösten ohessa, ja esimerkiksi Helsingin Sanomissa asiasta mainittiin lyhyesti kahdella palstalla. Samaan aikaan toisaalla tapahtui paljon jännittävämpiä asioita.

Alkuvuodesta Snappertunassa unissasaarnaaja Maria Åkerblom ennustaa kauhistuneelle kuulijakunnalleen myllerrysten ja sekasorron aikojen olevan juuri alkamassa. Zürichissä vaeltaa kirjaston ja kolkon kotinsa väliä vaeltaa knallipäinen Lenin. Hän on masentunut, sillä vallankumous tuntuu karkaavan yhä kauemmas. Tuskin hän pääsee sitä eläissään näkemään.

Myös Mannerheimia masentaa. Hän on Moldovassa ja täyttää 50 vuotta, ja kaikki jännittävä tuntuu hänen elämässään olevan ohitse. Hän on jo vanha mies.

Leninin kanssa samassa korttelissa dadaistit järjestävät mielettömiä näytäntöjään. Parin sadan kilometrin päässä käydään yhä ensimmäistä maailmansotaa ja tykit jauhavat Verdunia muusiksi. Franz Kafka haluaa rintamalle, pieni Edith Piaf on heitteillä nälkää näkevässä Pariisissa, pulleaa pikku Frank Sinatraa lellitään, Arvo Ylppö innostuu imetyksestä, Donald Trumpin isoisä on rikastunut perustamalla bordelleja kullankaivajille Klondykessa ja on nyt parturina Manhattanilla. Heinolassa nuori runoilija Uuno Kailas kärsii syyllisyyttä masturbaatiosta.

Helsingin Sanomien toimittaja Ilkka Malmberg (1954-2016) kertoo mitä kaikkea suurta ja pientä vuoden 1917 aikana oikein tapahtui. Kirja jäi Malmbergilta hieman kesken, mutta hänen työkaverinsa ovat toimittaneet sen valmiiksi.

Tämän kirjan voit ostaa myös e-kirjana Elisa Kirjan kaupasta, BookBeatista ja Storytelista.

Kirjailija: Ilkka Malmberg
ISBN: 978-952-5557-80-0
Kirjastoluokka: 91
Ulkoasu: sidottu
Sivumäärä: 282

Saatavuus: Heti (> 25 kpl), toimitus 1-3 arkipäivässä
kpl